Jälleen tuli sunnuntai ja alkoi puheiden porina.. jep se on jälleen yksi jakso PuhujainKulmaa uunista tuoreena. Panelistien kirjoon palasi myös tällä kertaa KalatalousJussi joka joutui poistumaan kesken lähetyksen takaovesta jottei fanit olisi repinyt häntä kappaleiksi.. sillä onhan kalatalous kuitenkin ihq
Niin aiheita taas kertyi ja tässä ne on esiteltyinä linkkien kera:
- Joost julkaisee Flash-version
- Flash 10 julkaistu
- Operan mukaan lähes kaikki websivut ovat “rikki”
- New York Times julkaisi rajapinnan tietokantoihinsa
- “Windows 7″ on Windows 7, vaikka järjestysnumero ei täsmääkään.
- Ennuste: Botnetit iskevät älypuhelimiin 2009
- Applen (ja pian muidenkin) rautatrendejä
ViikonNopeat
- OpenOffice.org 3.0.0 julkaistu
- Googlen Androidin ennakkomyynti ylitti 1,5 miljoonaa.
- Google myöntää, että Androidissakin kill switch
- YouTubesta toiseksi käytetyin “hakukone” Googlen jälkeen
- Kukaan ei katso bannerimainoksia, sanoo Jakob Nielsen
- Hiirtä voi ohjata äänellä
- Microsoft haluaa RIM:in?
ViikonSynttäriSankarit
Kuvassa siis Pörnin eka kone- Suomen ensimmäinen tietokone täytti 50 vuotta
- IMDB täysi-ikäistyi
Ihku linkki, ihku ihku
- Turing-kilpailussa päästiin ensimmäistä kertaa pronssille
Kulmalla oleilivat:
- Pörni
- Henrik
- Eero
- Erkka
- KalatalousJussi












Pörnin Sinclair ZX Spectrum ostettiin muistini mukaan jouluksi 1983. Ja huomataanpas koneen koko 319x149x38. Se oli sen ajan ainoa pieni kannettava. Heh, varsinainen läppärien äiti
Heh.. juu näinhän se oli alunperin suunniteltukin… eli kannettavaksi koneeksi. Tietysti se vaati näytön sekä sähkön jostain mutta kuitenkin idea oli hyvä
Tähänhän olisi saanut sen tulostimenkin.
Kertokaahan muutkin kuuntelijat mikä oli teidän eka tietokoneenne ja oletteko säilyttäneet sen. Itsellä tuo “matolaatikko” siis tosiaan vielä löytyy varastosta.. sekä lukuisa määrä pelejä kaseteilla.
mun konehistoria … vic 20 -> c64 -> pc
ensimmäinen itse tehty ohjelma (jos ei lasketa mikrobitistä naputeltuja listauksia) oli vicille tehty taidepläjäys “enkelitaivaan”. jep, ohjelma soitti tuon biisin läpi.
miksi, sitä mäkin olen miettinyt… seuraava oli sitten karvinen tekstiseikkailu.
.b
Mun eka kone C64… faijan duunissa yx mies teki vielä oman näytön siihen vanhasta vuoden 7X isokoneen näytöstä. Näytössä ruskea pohja ja kellertävä teksi
Oli hieno……
Muita koneita onkin sitten ollut 286:sta alkaen….. lerppua, korppua, kovista alkaen jopa 20M. Makso kone muuten sillo about 15t mummoo.
Henrik sanoi, ettei Windowsin nimissä (XP ja Vista) ole mitään järkeä. XP on lyhenne sanasta “experience” eli kokemus.
Vista taas tulee sanoista “pleasing view” eli mieluisa näkymä(?).
OpenOfficen nopeutta voi koittaa parantaa ottamalla asetuksista Java-ajoympäristön käyttö pois päältä.
Sitä paitsi Vmax on moottoripyörä ja Väinö polkupyörä
Joostista oli puhetta ja itse ihmettelen tätä uusintä käännettä siinä mielessä että koko Joostin alkuperäinen idea on vesitetty nyt siirtymällä tähän flash-UI:n. Nähtävästi kilpailu youtuben kanssa kävi niin armottomaksi että tämä ratkaisu tehtiin.
Ongelmana vaan voi tulevaisuudessa olla se että palvelun kone/yhteyskapasiteetti – suosion kasvaessa – loppuu kesken HD-materiaalia jaettaessa.
Alkuperäinen joost surkean platform-tukensa vastapainona mahdollisti kuitenkin Peer2Peer-tyyppisesti kuormituksen siirtämisen palveluntarjoajalta käyttäjille itselleen ja näin skaalautuvuus isoille massoille myös HD-materiaalilla olisi ollut mahdollista suhteellisen pienillä kustannuksilla itse Joostille.
No tämä on varmaan murhe joka ei ole ihan päälimmäisenä ennenkuin käyttäjämassa kasvaa kriittiseksi (vrt. youtube), mutta tulipa vaan mieleen että aika radikaali muutos strategiaan kuitenkin tämä.
No jäädään ihmettelemään, miten Joostin ja muiden Youtuben haastajien kanssa käy. Moni on yrittänyt ja tehnytkin teknisesti paremman palvelun kuin youtube, mutta kustannukset ovat nousseet suuremmiksi kuin tulot ja homma kaatuu yleensä rahojen loppumiseen, viimeisin luku mitä eräs lusikan nurkkaan heittänyt HD-videoita streamannut lafka ilmoitti oli että pelkät tiedonsiirtokulut internettiin olivat 15 miljoonaa dollaria kuukaudessa. Saa siinä mainoksia myydä että kulut tulee katettua!
mulla taisi koneharrastus lähteä sieltä tv-konsolipuolelta ja sieltä hyppy amigaan, jota käytinkin sitten pitkälle 90-luvulle. Vaihdoin pakon edessä (kaikki muut ystävät olivat jo siirtyneet) siitä sitten vuonna 1996 suoraan Cyrix 6×86:n ympärille itse kasattuun pentium-klooniin, johon osia piti haalia ympäri Suomea, ja siitä alamäki alkoi
Kyllä amiga on edelleen se sydäntä lähinnä ollut kone – niin hieno se oli, oman aikansa kukkulan kuningas ja hyvästä syystä. Voi niitä aikoja!
Oi niitä aikoja kun oli spektrum mullakin
oikeestaan se oli MUN oma eka kone… Isillä sit oli aikoinaan cmp kone mut ei siinä ollu ku 1 peli niin ei sitä jaksanu ees räplätä. Muistan ku olin kavereille kateellinen, ku niillä oli kuus nepa… Mut sit kateus loppu ku tuli spektrum